| |
|
|
|
|
Keski-Uusimaa-konserni osti
joulukuussa 2004 Janton-konsernin
lehtiryhmän. Siihen kuuluu yksi tilattava ja seitsemän mainosrahoitteista
lehteä, joista espoolainen Länsiväylä oli jo puoliksi Keski-Uusimaan
omistuksessa. Kaupalla Keski-Uusimaa kasvatti markkinaosuuttaan
Suomen lehtibisneksessä kymmeneen prosenttiin ja on nyt maan
viidenneksi suurin sanoma- ja kaupunkilehtien kustannusyritys.
Konsernin 23 sanoma- ja kaupunkilehden yhteenlaskettu levikki
ja jakelu ylittävät 1,6 miljoonaa kappaletta. Lehdet tavoittavat
yli miljoona suomalaista taloutta viikoittain. Kasvaneella Keski-Uusimaa-konsernilla
on noin 30 prosentin osuus uusmaalaisesta, noin 150 miljoonan
euron ilmoituskakusta. Keski-Uusimaan omistukseen siirtyivät
tilattava, kuusipäiväinen Länsi-Uusimaa ja kaupunkilehdet Alueuutiset,
Vihdin Uutiset, Iltalohja, Karkkilalainen, Tamperelainen, Turkulainen
sekä toinenkin puolikas Länsiväylän osakekannasta.
Jantonista
siirtyi kaupan yhteydessä 180 työntekijää Keski-Uusimaa-konserniin,
jolloin henkilökunnan määrä nousi lähes 650:een. Keski-Uusimaa-konsernin
liikevaihto kasvaa 53 miljoonasta eurosta 82 miljoonaan euroon.
|
|
|
|